KIEKKO-67 

Lauantai-iltana karvan verran ennen iltaseitsemää laahusti Impivaaran jääpalatsiin parikymmentä entistä jääkiekkolupausta kaitsijoineen.

Kauden kolmannessa ottelussa Kiekko-67:n oli määrä kohdata raumalainen Tigers. Koskapa kyseessä oli sarjanousija, ei vihulaisesta tiedetty etukäteen juuri mitään, mutta pelaajiston kartuttama liiga- ja Mestis-kokemus tiedettiin siinä määrin mittavaksi, että palttoon napittaminen ylös asti koettiin terveeksi lähestymistavaksi arvoitukselliseen otteluun. Sen verran itseluottamusta kuitenkin oli, että juuri ennen jäälle menoa toveri Haapaniemi ilmoitti jännittävänsä ainoastaan sitä, alkaako ottelu hyvin vai järkyttävän huonosti. Kiekko-67:n molemmat aktiiviseuraajat tietävätkin, että välimalleja ei juuri tunneta.

Ykkössentteri Haapaniemen ketjulla oli toki mahdollisuus vaikuttaa asiaan ihan itse. 22 sekuntia, yhtä vastustajan läpiajoa ja kahta ykkössektorin maalipaikkaa myöhemmin vastaus mysteeriin oli saatu.

Ensimmäinen erä olikin vierasjoukkueen hallintaa, joten vastustaja oli nopeasti testattu ja hyväksi havaittu. Kaksi maaliakin tuli siinä sivussa päästettyä.

Toisessa erässä nähtiin jonkin verran parempi kotijoukkue. Erän ensimmäisen puolikkaan aikana maalipaikkojakin siunaantui kiitettävä määrä, mutta jokainen yrittäjä oli unohtanut maalintekoluistimensa varustekoppiin. Vastustajalla ei ollut moista ongelmaa. Erän puolivälissä Tigers osoitti käytännössä, ettei Kiekon innovatiivinen tapa vaihtaa lennosta (viisi pelaajaa vaihtoon, tilalle vain yksi) ole välttämättä jääkiekkopelissä ns. voittava peliteko. Kahdella nollaa vastaan -hyökkäyksen tulos oli sangen ennalta-arvattava, ja kun samoilla vauhdeilla Tigers pyöräytti vielä pari maalia lisää, alkoi edessä olla keskijyrkkä ylämäki.

Niinpä kolmanteen erään lähdettiin lähinnä vahinkojen minimointi mielessä. Melko pelailuhenkisen 20-minuuttisen lomassa saatiin sentään vastustajan mainiosti pelanneen veskarin nolla rikki, kun Veeti Kiiski teki Kiekko-67:n ainokaisen maalin ottelussa. Vastustajakaan ei jäänyt ilonpidossa täysin osattomaksi, vaan pyöräytti vielä loppulukemiksi selkeähköt 1-7.

Jää spekuloinnin varaan, olisiko muutama lisämaali ollut tehtävissä ja vastustajan kihaus estettävissä, mutta joka tapauksessa täyden 60-minuuttisen otannalla tasoero tuli riittävän selväksi. Vastustaja kostautui sen tasoiseksi, että tulee luultavasti olemaan kova tekijä keväälläkin. Kiekko-67 jatkaa puolestaan raakaa työntekoa mennään kotiin kehittymään -iskulauseensa inspiroimana.

Tsempparipalkinnon ansaitsee erotuomari Hokkanen, joka sai toisessa erässä iskun päähänsä ja kolmannessa jalkaansa, minkä jälkeen mies totesi, että ehkä kolmosdivarissa ei tarvitse tehdä vapaaehtoistyötä oman terveytensä kustannuksella ja otti loppuillan vapaaksi. Tästä ratkaisusta häntä ei juurikaan voi moittia.



Kiekon pelit jatkuvat viikon päästä lauantaina vierasottelulla Tarvasjoella, jossa kohdataan TarU.


 

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan tukemaan joukkuettamme voit ottaa

yhteyttä seuraamme sähköpostitse: toimisto@kiekko-67.fi

Menossa mukana