KIEKKO-67 

Kiekko-67:n kiusallisen tyhjänä kumissut voittolaari sai lauantaina viimeinkin täytettä.

Impivaaran jääpalatsiin saapui VG-62, joka virui myös sarjan hännillä jotakuinkin yhtä kiusallisessa tilanteessa.
Niinpä voitolla saattoi nähdä olevan jonkinlainen merkitys sarjataulukonkin kannalta.

 

Edellisissä peleissä maalinteko säädyllisellä tehokkuudella on ollut silmittömän vaikeaa. Niinpä seurajohto ymmärsi viimeinkin reagoida ja raahasi hallille kovalla rahalla ja vaivalla uusia poikia siinä toivossa, että edes heistä olisi johonkin. Ville Rahikkala, Jasper Lehtilä ja Teemu Blomqvist pelasivat ensimmäisen ottelunsa Kiekko-67:n paidassa. Heistä ensinmainittu on tosin harjoitellut joukkueen mukana jo pitkin syksyä, mutta huolestuttavan varhaisella iällä puhjennut osteoporoosi on viivyttänyt kentälle pääsyä.

 

Kaikkien odotusten vastaisesti ottelu sai suorastaan hyvän alun, sillä Arne Räikkönen tekaisi johtomaalin jo ensimmäisellä minuutilla. Ensimmäisen erän jälkeen Kiekko-67 johti jo 4–0. Lehtilä ja Blomqvist pääsivät kumpikin oitis pisteiden makuun, mutta huomion varasti kuitenkin Miikka Olli, joka pyöräytti erän loppuun kaksi uunia.

 

Pelikellossa oli vielä hyvin aikaa tyriä koko homma, varsinkin kun VG-62 ilmoittautui kavennusmaalilla peliin mukaan toisen erän alkupuolella. Jäsenet Kiiski ja Haapaniemi tekivät kuitenkin maalin mieheen, ja 2–2-lukemin päättyneen erän jälkeen toisellekin erätauolle päästiin neljän maalin johdossa.

 

VG:n kolmannen erän alussa tekemä kavennus tarjosi kaikki mahdollisuudet sulamiselle, jota ei tällä kertaa jostain kumman syystä tapahtunut. Kävi suorastaan päinvastoin, sillä ennen erän puoltaväliä sankarimme innostuivat tekemään kolmessa minuutissa kolme maalia ja nostamaan johtolukemat 9–3:een.

 

Tämän jälkeen kumpikin joukkue keksi monta mielekkäämpääkin tapaa viettää myöhäistä lauantai-iltaa, eikä viimeisellä kympillä enää nähty ylitsevuotavaa jääkiekkoilun riemua. Loppuillan kohokohdaksi nostettakoon Miikka Ollin hatullinen, josta tuli realismia ajassa 49.45. Taikuri oli kokonaistehoistaan 3+2 itsekin ihmeissään. Voittolukemat olivat lopulta 11–4.

 

Rehellisesti sanottuna Kiekko ei ehkä ollut pelissä ihan näin paljon vihulaista edellä, torjunnatkin menivät koko illan mitassa melko tasan (29–32).

 

Erityiskiitos sukseesta pitää antaa Ollin (3+2), Valtteri Rantalan (0+5) ja Veeti Kiisken (1+2) nelosketjulle. Jos joku ”kärkiketjujen” (suurilla lainausmerkeillä) pelaajista on viitsinyt lukea tänne asti, niin vähitellen olisi aika antaa näyttöjä.

 

Voiton juhlimiseen on annettu aikaa oikein kaksi viikkoa, koskapa seuraava peli on edessä vasta 26.11 KK-V:tä vastaan

Impivaarassa.

 

Kiekko-67 – VG-62 11–4

 

0.47 Arne Räikkönen (Samu Jalonen, Jasper Lehtilä) 1–0

9.33 Teemu Blomqvist (Joni Rinta-Pollari) 2–0

11.41 Miikka Olli (Valtteri Rantala) 3–0

14.53 Olli (Rantala, Veeti Kiiski) 4–0

27.11 Kiiski (Rantala, Olli) 5–1

28.30 Jesse Haapaniemi (Lehtilä, Jalonen) 6–1

45.51 Aleksi Lahdenvesi (Ville Leino) 7–3

46.37 Haapaniemi (Rantala, Olli) 8–3

48.52 Leino (Lahdenvesi, Rauli Samuelsson) 9–3

49.45 Olli (Kiiski, Rantala) 10–4

55.41 Blomqvist (Räikkönen) 11–4

 

 

Ottelun tilastot:

http://tulospalvelu.leijonat.fi/game/?season=&gameid=25227&lang=fi

 

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan tukemaan joukkuettamme voit ottaa

yhteyttä seuraamme sähköpostitse: toimisto@kiekko-67.fi

Menossa mukana