KIEKKO-67 

Hämmästyttävä voittoputki oli vienyt Kiekko-67:n siihen pisteeseen, että ennen runkosarjan viimeistä ottelua kotietu pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle oli varmistettu. Viimeisessä pelissä ParSportin vieraana pelattiin vielä sarjan kolmannesta sijasta.

 

Ensimmäinen erä näyttikin Paraisilta juuri siltä miltä kotiedun varmistaneen ja hiukan liian monta peliä putkeen voittaneen kolmosdivarijoukkueen pelin voisi kuvitellakin näyttävän. ParSport oli vain seitsemän minuutin jälkeen 2–0-johdossa, ja kun Veeti Kiiski ja Richard Printz nostivat Kiekon tasoihin, nähtiin se otollisena tilaisuutena päästää pari maalia lisää. Erän lopulla Jesse Haapaniemi kavensi taukotilanteeksi 3–4 varsin kaoottisen erän päätteeksi.

 

Toinen erä oli sitten puolin ja toisin jokseenkin maltillisempaa sutimista. Maalit antoivat odottaa itseään samaan tapaan kuin Haapaniemen ohjastamat Fölin bussit: ensin niitä ei näkynyt missään, sitten jostain ilmestyi useampi kerralla. Viimeisen viiden minuutin aikana Miikka Olli ja edellä mainittu Haapaniemi veivät Kiekon ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon (5–4), mutta ParSport ehti toki vielä tehdä kaksi maalia lisää ja meni erätauolle 6–5-johdossa.

 

Kolmas erä ei todellakaan ollut millään mittarilla kaunista ainakaan Kiekko-67:n näkökulmasta, eikä kovin moni asia puhunut Kiekon puolesta kun ParSport kasvatti johtonsa jo kahteen maaliin erän puolivälissä. Keskinavakan jumalmoodin löytänyt Haapaniemi halusi kuitenkin vielä tehdä asioiden eteen jotain. Päävalmentaja Kuusiston punainen pipo lensi Haapaniemen hatullisen kunniaksi jäälle ajassa 55.03, ja kaksi sekuntia ennen summeria sama mies yskäisi maalinedustalta puoliväkisin 7–7-tasoitusmaalin.

 

Seurasi pitkästä aikaa jatkoaika, jollaisia Kiekko-67 olikin tällä kaudella ehtinyt hävitä jo viisi ja voittaa kokonaiset nolla. Kukaan ei odottanut mitään tälläkään kertaa, mutta summeri pelasti Kiekko-67:n. ParSport kuvitteli lähtevänsä hyökkäämään, kun peli keskeytyi ajanotto-ongelmien takia. Kiekko-67 pääsi ilmaiseksi aloittamaan hyökkäyspäästä ja voitti aloituksen, minkä jälkeen Tomi Seppä ratkaisi pelin rannelaukauksella, joka juuri ja juuri lensi ilmassa siniviivalta maalille asti. Joidenkin huhujen mukaan vihulaisen maalivahti ei pystynyt torjumaan, koska Seppä ehti vielä itse viivalta tekemään maskia omalle laukaukselleen. Ratkaisu tuntui joka tapauksessa ihan sopivalta, koskapa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Impivaarassa ParSport tasoitti viimeisellä minuutilla ja voitti jatkoajalla.

 

Viidennestä (!) peräkkäisestä voitosta huolimatta Kiekon oli tyytyminen neljänteen sijaan, koska KK-V vei kolmannen paikan maalierolla. Kausi jatkuu tulevana lauantaina Impivaarassa puolivälieräottelulla UJK:ta vastaan. Jos voittoputki jollain ilveellä jatkuu edelleen, välierä pelataan heti sunnuntaina vieraskentällä.

 

ParSport – Kiekko-67 7–8 ja.

 

7.04 Veeti Kiiski (Samu Jalonen) 2–1

11.44 Richard Printz (Joni Rinta-Pollari) 2–2

16.56 Jesse Haapaniemi (Jalonen) 4–3

35.39 Miikka Olli (Rinta-Pollari, Juuso Halonen) 4–4

36.23 Haapaniemi (Teemu Blomqvist, Jalonen) 4–5

55.03 Haapaniemi (Jalonen, Tomi Seppä) 7–6

59.58 Haapaniemi (Kiiski, Seppä) 7–7 im

60.56 Seppä (Haapaniemi) 7–8

 

Axel Rask 7 torjuntaa (vaihto ajassa 15.59)

Jere Lintusalo 4+11+13=28 torjuntaa

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan tukemaan joukkuettamme voit ottaa

yhteyttä seuraamme sähköpostitse: toimisto@kiekko-67.fi

Menossa mukana